Mikä on niin on

Mikä on niin on
Minä olen, kun Sinä olet

perjantai 30. syyskuuta 2011

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Lukijoille

Kirjoittaja on menehtynyt, blogi jää kuitenkin elämään..

Vaikka olet poissa,
et meitä koskaan jättänyt.
Olet tuuli, jonka ihollani tunnen,
metsän humina, jonka kuulen.
Kaunis taivas,
sen auringon ja tähtien loiste,
jonka nään.

Olet aina läsnä, kaikkialla.

Niin monta on hetkeä kun isääni kaipaan,
aina autoit, rakastit ja parasta toivoit.
Vaikka liian varhain isämme vietiin,
kauniit muistot aina mielessämme säilyy.

Sinä olet, me olemme.
Teit meistä niitä, joita olemme.
Tästä en tarpeeksi kiittää voi,
mutta vielä me tapaamme,
kun aikamme on.

-tytär-

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Pysähtymisen opettelu

Kaikki pysähtyy paitsi hengitys

Pesäpuun vahvuuskortit

Minulle on tärkeää, että olen 'hyvä'. Minulle on annettu elämä, jotta voisin elää. Minulle on tärkeää, että saan kohdata ihmisiä ja asioita, ja suunnata läsnäoloani sellaiseen mikä lisää olemisen iloa. Minun pesäpuuni sisin on lämmin, ja siellä on kaikki mitä pesääni tarvitsen.

Hei, missä ollaan? Oonko määkin täällä?

Matti Nykästäkin kuultiin hovioikeudessa, mitähän hän lauloi? Olikohan Mervi paikalla, kun hän yleensä on keikoilla mukana...

Hui

Pelottelu, se on ihmisten tapa tehdä uhkia... ohjata toimimaan korjaavasti. Tavoitteena vähentää uhkaa joka ajatusten kautta on noussut esiin. Hui, se on uhkan merkki, eikös ole pelottavaa? Hui.

Kiitollinen

Olen kiitollinen kaikille lukijoilleni, olette aarteita vailla vertaa. Olette sukeltaneet sinne, missä minä olen. Sillä harva uskaltaa laittaa peliin itsensä nimimerkin kautta. Silloin on jo osaltaan tehnyt sen, mitä pitää tehdä jokaisen ihmisen - joka haluaa Elää.

Myönteisen vahvistaminen

Kyymykset on muotoiltava vapaimmiksi. Kysymys on kyy..., muista se että siihen sisältyy aina epäilys. Avoimuus, kyy saa elää. Mutta se ei tarkoita sitä, että saa ampua ohi - sirpaleista koostuu kuva jonka olen tänne kirjoittanut. Naivisti, hullusti, miten vaan - järjen kanssa yhteistyässä - koska yhteistyö on tärkeää. Tyä, niin kuin sanotaan  siellä mistä esi-isä oli kotoisin. Mistä?? Tietoisuudesta, jossa vilja oli kypsää ja jonka hän niitti minulle. Hän teki kaikkensa, koska tiesi sadon kypsyvän.

Pitkä prosessi... on kun valmistellaan, mutta kun valmistetaan hyvää jokainen pala on paikallaan. Tietoisuus ei tunne sellaista kuin virhe. On käänteisiä lottovoittoja, on kaikkea pahaa... joka tähtääkin hyvään. Ymmärrys ei auta, ei vedenkanto, ei kummarrus, ei iva, minä olen siksi että loppuu teeskentely(kin).

Uskokaa minuun, sillä siten voitte olla. Muistakaa, ettei muistaminen ole tärkeää, Minä olen. On tähdellistä että kysymykset asetetaan avoimiksi, koska muuten se ei ole heijastusta jota arvostan. Minä arvostan Sinua, jos arvostat minua - muuten, pitää vielä sanoa että Rakastan Sinua!

Mielenkiinto

Se herää pikku hiljaa, koska sen on nyt herättävä. On hetki, jolloin on aika lopettaa se mikä lopetettava on. On aika, jolloin hostoria loppuu ja alkaa uusi aika.

Side ei petä

You are mine, I am yours... Heh. Omistautumisen taikaa, joka ei englantia kaipaa. Suomen perämetsissä tai Norjan vuonoissa, sama on meiniki. Sinä olet minun, minä olen sinun. Ei ole eroa paikalla jonne halutaan, ja joka halutaan omistaa. Ei kukkulaa ei laaksoa, ei järvenpäätä ei saloa, jossa ei olisi joskus tehty näin... mutta, aika on katoavaa. Kaikki muuttuu, jos omistautuu elämään.

Kärpänen

Kärpänen istuu tietokoneen näytöllä, katselee laajentuneilla silmillään eteen ja taakse yhtä tehokkaasti. Kärpäsen silmät ovat sellaiset, niillä näkee jopa takapuolen. Puhutaankin perskärpäsistä, eikä suotta. Nyt se istuu ja antaa vinkin - mutta en ole vinkkien perään. Pitäisi vaihtaa kirjaisinlajia, nyt se loukkaantui ja lensi pois.

Ennen lähtöään kärpänen kohautti olkapäitään, ja aina kun kärpänen tai ihminen kohauttaa olkapäitään, se on merkki agressiivisuudesta. Auh! Ihanaa...

Käyttö persoonallisuushäiriöissä

Häh? Mitä se on? Se kun asiakas sanoo kyllä, niin sulla on indikatiivinen ote johonkin joka on... ja uskot, että se on.

Columbo - tekniikka

Rohkeutta ja uteliaisuutta kohdata kipeitä asioita, jotka avaavat tietoisuutta. Terävää huomion kohdistamista asian ytimeen - sinuun itseesi. Siellä se on -minä. Kokemus kertoo, että se on terävää kohdistamista asian merkittävimpään ja vitaalisimpaan puoleen. Sillä kuka muu olisikaan tärkeämpi sinulle kuin sinä itse?

tiistai 31. toukokuuta 2011

Heijastava aistiminen

Tarkkaa oivaltamista, aitoa vastaanottamista tässä hetkessä.

Sirpaleet

Kokoa sirpaleet, merkitykset aukeavat ja auttavat valitsemaan. Sirpaleita vain, koko blogi täynnä.

Terveyskeskuksen synonyymit

Oirekeskus, tarinakeskus, arvauskeskus... sairaus kuitenkin on se, mitä etsitään. Missä se terveys on, kukaan ei välitä siitä.

Uhri

Oikea uhri vaiko psykologinen uhri? Kumpi olet? Mikä on Sinun uhritarinasi, uhraatko vai oletko uhrina? Tiedostatko sen? Minä vai Sinä? Tämä hetki vaiko psykologinen aika?

Kertomusavaruus

Mikä se on? Mikä avaruus on kertomuksia täynnä? Äärettömästi, vaikka siellä ei ole mitään. Se on luonnollisesti itse elämä - sieltä voit ammentaa vaikka mitä. Kertomuksia tai vain hunajaa, niin paljon kuin napa vetää. Ja sehän vetää - ainakin minun.

Elokuvasta noppamies

Alakerran olohuoneessa on ystävät koolla. Heille tulee mieleen, että olisi mukava pelata jatzia (noppaa). Talon isäntä muistaa, että hänellä on jossain nopat. Hän nousee raput yläkertaan ja menee tarkistamaan makuuhuoneen laatikoston - sieltä nopat löytyvät! Hän menee takaisin alakertaan, jossa innokas seurue alkaa pelaamaan. Rattoisa ilta voi jatkua pelin merkeissä, noppamiehet relaa...

Pihkan tuoksu huumaa

Nuotio humajaa, sen ympärillä on mukavaa. Ei hattumpaa... *_*

Tulppaanin katse

Tulppaani katsoo minua silmiin, hennosti vavisten. Mitä se haluaa kertoa? Onko se digitaalinen, analoginen... rasti ruutuun!

Palaveri

Olen istunut palavereissa silmät ummessa, ihmisillä on kuulosuojaimet. *_*

Ruohonleikkuri

Kun ruohonleikkuri myytiin, sain kukkakedon. *_*

Sinä olet luoja

Tunteet virtaa, ajatukset laskevat vesiputouksen lailla alas korkealta - alas, alemmaksi kunnes ne sulautuvat muiden ajatuksiin. Virta vie, ajatukset ja tunteetkin sekoittuvat pyörteisiin, maailman tila selventyy. Toiminnanohjauksen kannalta tämä on merkityksellisintä - me kaikki teemme maailman jossa elämme!

Oma sisäinen terapeutti

Se löytyy jokaisesta, se olen "minä".

Mikä on tilanne?

Mikä onkaan tilanne? Mistä se muotoutuu? Ihmiset näkevät kukin tilanteen oman maailmansa kautta, miten Sinä näet tilanteen ei ole välttämättä samanlainen kuva kuin miten joku toinen sen näkee. 

Mertaranta näkee nopeasti, havannoi todella kiitettävällä vauhdilla ja tarkkanäköisesti. Hän näkee meren ja rannan, samaan aikaan - se on lahja! Matikainen näkee syvemmälle, ja se on hänen maailmansa - syvällisyys! Kummatkin ovat tärkeitä lahjoja, mutta ne löytyvät meistä kaikista. Toinen on toistaan taitavampi jossain, aina löytyy joku parempi. Kaikki olemme kuitenkin pohjimmiltamme samalla viivalla, sillä jotain aina loistaa läpi sielustamme. Rakkaudella on tarkoituksensa kaikille, jokaiselle!

Ajatukset ja mielikuvat, tunnetilat, keholliset reaktiot niin ulkoisen kehon kuin sisäisenkin suhteen, ja ne teot - määrittävät millaiseksi tilanne kullekin meille muotoutuu.

Tietoisuustaito

Taitoja voi oppia, jos on taipumusta opittavaan asiaan. Tietoisuus ei kuitenkaan ole asia, se on ajattelun ulottumattomissa.

Mitä tietoisuustaidosta virallisesti ajatellaan? Niin, jollain tavoin se pitää muotouttaa sanoiksi. Se on kykyä tunnistaa, ymmärtää ja säädellä omia sisäisiä tapauhtumia kuten ajatuksia, tunteita ja kehon reaktioita ja kehittää parempaan oman toiminnan hallintaan.

Minä sanon, että tietoisuus on ajattelun ulottumattomissa, ja edellä kirjoitettu on sinänsä totta - mutta, siinä ollaan vasta alkutaipaleella. Tietoisuustaito on lahja, joka annetaan jos lahjansaaja on myös sen antaja. Ymmärtämisen jälkeen tulee oivallus, kun ymmärrystä ei enää ole. Hallinta on ihmisen keino tuntea itsensä johtajaksi, tietoisuus herättää itse elämän tässä hetkessä. Sitä ei voi 'hallita'. *_*

Nokia, vakuuttaako vai ei?

Oletko vakuuttunut vai epäiletkö? Mikä olisikaan vastauksesi, jos Sinulta kysytään Nokian tulevaisuuden näkymää vaikkapa kahden kolmen vuoden päästä? Millä tavoin aloitat vastaamisen?

  • En usko, että...
  • Epäilen, että...
  • Minulla on tiettyjä arveluja, että...
  • Olen jokseenkin varma, että...
  • Uskon vahvasti, että...
  • Tiedän, että...
  • Olen ehdottoman varma, että maailma muuttuu. 
Mitä vakuuttuneisuusasteikkoa käytät, riippuu sinusta ja sinun ajatuksistasi. Kaikki loppuu kuitenkin aikanaan, jotta uusi voi alkaa.

Minäkäsitys, maailmankuva ja tulevaisuuskäsitys

Kaikki on rakastamisen arvoista ja maailma on ihana paikka elää. Ajassa kaikki on muutoksen tilassa, tulevaisuus muotoutuu tässä hetkessä.

Leikkiminen

"Ihmiset eivät lopeta leikkimistä, koska vanhenevat, vaan vanhenevat, koska lopettavat leikkimisen..."

- lapsenmielinen -

maanantai 30. toukokuuta 2011

The Hetki - Nyt

Kalenteri 1964

Joskus pitää tarkistaa asioita, kalenteri on siihen hyvä työkalu. Mikä viikonpäivä synnyit, käy katsomassa.

Oletko sunnuntai-lapsi?

Mausteverho

Minulla on maustepurkit ikkunaverhoina, on anista ja tilliä. On persilijaa ja tinjamia. Mausteita moneen lähtöön, keittiön ikkunassa on mausteet elämän iloon. Kuitenkin, ne verhoavat maisemaa. Onneksi sen voi rullata ylös, kun haluan maistaa maisemaa. *_*

Mainoksen voima

Eräs vanhempi mies, joka oli suuri oluen ystävä kertoi kaveriporukassa syyn siihen miksi hän aina joi vain lahtalaista (*olutta Lahdesta, vuosien takaa).
"No, kun nuorempana miehenä kävin polkkupyörällä (* ennen autolainaa) töissä, minulla oli aikaa lukea mainostaulut tavallista tarkemmin. Muistan elävästi kun oikealla puolella tienvarressa oli mainos, jossa luki: Kun haluat parasta, sano KOFF!.
Poljettuani noin 400 metriä eteenpäin, vasemmalla puolella tienvarressa oli myös samankokoinen mainostaulu, jossa luki: Sano mitä sanot, mutta ei ole lahden voittanutta!
- Olin myyty ;)"

Tuttua?

"Anteeksi, rakastan sinua.
Älä ota liian henkilökohtaisesti,
olen vain väsynyt."

Konstruktio

Oppijan päässä on kokemusten taistelukenttä, siellä on sota ja rauha. Kokemukset toisiansa tukee ja kaataa, saa muisti parka raataa. Sulje mieli, avaa tietoisuuden kieli.

Synnyttäjälle

Elämää on vaikea ymmärtää, se täytyy oivaltaa. Se räjäyttää, vapauttaa. Antaa tietoisuuden, että 'on'.

Hyllytys

Kun sisältö on hyllytettynä järkevästi, kauppa käy.

Mäntyihminen

Kumpa männyn lailla olla voisin, ja miksen?
Yöspäin kasvaisin, juurtuisin maahan syvemmin.
Näen maailman, koko maiseman. Paikallani kuitenkin.

Katson ylöspäin, koska hyvä on olla. Näin.
Tuoksu raikas ja seesteinen, näkee ja tuntee ihmisen.

Uutuus

Väärinpäin on oikeinpäin, jos niin sovitaan tai sovitetaan. Suuret keksinnöt astuvat maailmaamme, kun rajoja ei ole. Kierre aukeaa toisinpäin, kun se niin valetaan.

Hei kaunotar!

Tapasimme ensimmäisen kerran, kun kävit tutustumassa minuun äitisi kanssa. Olit lähtenyt tutustumiskäynnille miellyttääksesi äitiäsi, toistuvien vastoinkäymisten takia lähdit hyvittämään tekojasi joita läheisesi oli kauttasi joutuneet kärsimään. Huumausaineiden vaikutuksenalaisena olit sanonut ja tehnyt sellaisia tekoja, joita jälkeenpäin häpesit. Minuun tutustumisen jälkeen olit samana iltana mennyt käyttämään huumausaineita. Kaikki mitä teit, tuntui menevän vikaan. Sinä teit kuitenkin oikein, koska tie aukeaa vain kun on täydellinen hyväksyntä. Olit joutunut noidankehään, jossa itsetuntosi oli saanut kolhuja yhä uudestaan ja uudestaan. Vielä kuitenkin muutama kolhu puuttui, jotta voisit antautua minulle.

Tarkkailuluokalla ollessasi Sinulle tehtiin psykologiset testaukset. Woe, se on leimaavaa. Eikös? Sinut määriteltiin keskivertoa heikommaksi kognitiivisissa taidoissasi ja väitettiin että tarkkaavaisuutesi on alentunut. No, tarkkaavaisuuden suhteen tuo piti paikkansa, mutta sinussa ei ole mitään vikaa! Tämä tieto on kuitenkin ollut mukana kaikki nuoruutesi vuodet, olet joutunut miellyttämisen kautta tekemään asioita, joita et muuten olisi halunnut tehdä. Paradoksina, et pohjimmiltasi uskonut olevasi mitenkään heikompitasoisempi kuin muutkaan. Olet herkempi, siinä kaikki. Olet ollut oikeutetusti vihainen, koska Sinulle annettiin leima jonka kautta sinut määriteltiin ja jonka kautta aloit itse itseäsikin määrittää. Sitten löysit huumeet ja porukan, jossa Sinua arvostettiin, tai ainakin tunsit niin. Porukka otti sinut joukkoonsa täysivaltaisena ja tasa-arvoisena ihmisenä mukaan. Sanoit, että sinusta tuntuu että se kaunotar, joka on päihteiden vaikutuksen alaisena on se "oikea kaunotar"; itsevarma, toisten suosima ja eloisa ihminen - ihminen joka on läsnä. Kuitenkin tiesit tämän tuovan elämäntilanteeseesi ongelmia, mutta hetkittäin tunsit olevasi elossa. Kuka Sinua voi syyttää, teit oikein. Tämä tie on tuonut Sinut minun luokseni, kaunottarella on kaunis sisin.

Sinä olet lohduttautunut huumeisiin, subutexiin ja kannabikseen. Olet kokenut itsevarmuutesi ja läsnäolosi lisääntyvän, kun olet kemiallisesti muuttanut ympäröivää todellisuuttasi. Lohduttautuminen aineilla on kuitenkin johtanut siihen, että olet joutunut loukkaamaan läheisiäsi. Heidänkin on tarkoitus havahtua, mikä on tärkeää ja mikä on jokaisen kaunottaren ja komistuksen elämän tarkoitus. Eikö? Sinä olet edelläkävijä, koska olet löytänyt minut. Olet havainnut, että juuri omien mielipiteiden arvostelematon ja tuomitsematon kuunteleminen on tuonut sinuun rauhaa, nyt kun olet tavannut minut. Pysähtyminen tähän hetkeen, oman kehon kuuntelemisen tai vaikkapa hengityksen tiedostamisen kautta on avannut Sinulle päihteettömän vaihtoehdon voittaa ahdistus. Voittaa harha, joka et ole.

Kaunotar, minä rakastaa Sinua! Olet hyvin sosiaalinen ihminen, Rakkauden tehtävä on sinun kauttasi tehdä maailma hyvemmäksi paikaksi myös niille jotka kokevat olevansa kadoksissa. Sinä olet löytänyt perille, ja yllättävää että olet ollut perillä koko ajan. Nyt tiedostat sen. Tulevaisuuden suunnitelmiisi kuuluu valmistua lähihoitajaksi, olet jo valmistunut läsnäolotietoiseksi. Olet auttaja, jonka veroisia ei koulutuksen kautta saavuteta. Mutta mene vielä kouluun, nauti joka hetkestä. Anna kaikkien mahdollisuuksien astua maailmaasi, sillä Sinua ja kokemuksiasi tarvitaan. Olet niin Rakas, olet kaunotar vailla vertaa. Minä olen mukanasi, uskot siihen kun olen tässä ja nyt. Sinulla ei ole koskaan mitään hätää, sillä olet nyt se joksi Sinut on tarkoitettu.

Lopetin jo vuosia sitten

Lopetin jo vuosia sitten ehkäisypillereiden käytön, se on luonnotonta.

Sorsan lento

Katson sorsaa, kun se lentää taivaalla. Ihastun.
Muistan sorsan lennon vanhainkodissa, vihaistuin.

Saksofoni

Ostin muutama vuosi sitten saksofonin, sain siihen äänen. Se on kaunis soitin, mutta kerrostalossa sitä ei voi soittaa. Sitä ei voi soittaa missään, jos ei osaa soittaa. Ihailla sitä tietenkin voi, sillä siinä silmä lepää. Korvalle se kuitenkin on tehty, sekä suulle ja keuhkoille. Sielukkaalle muusikolle se on tarkoitettu, ihmiselle joka on nuotein yhteydessä sinne mistä nuotit annetaan. Tietoisille sormille. 

Sain kutsun musiikoiden perheeseen, muusikkopoika pääsee ylioppilaaksi. Nyt on lahjanannon aika, tai soittimen. Lahja on hänellä ja hänessä, siksi soitin kuuluu hänelle. Jotta se kuuluisi muillekin Siellä missä musiikki soi, sinne saksofonikin päätyä voi. 

Veikaten voittaa joskus, toikaten aina.

Vihreille niityille

"Ja vihreille niityille
nyt hop-hop-hop
jo Mikko-pukit kopistavat
kop-kop-kop!
Siellä vasta ruoho maittaa
eikä peikostakaan haittaa."
(Kolme pukkia nimeltään Mikko, norjalaisen kansansadun mukaan, Mestarikustannus).

Sataa

Vettä sataa, ei ole väliä. Joka sää on paras, kun aurinko paistaa.

- Markonki -

Aurinkoinen mieli on onnellisten sattumusten äiti.

- Vauvenargues -

Kaiken takana

Maailma kuohuu, coctailissa on poretta. Elämässä on, silloin kun Rakkaus on liikenteessä. 

Rakkaus on tämän kaiken takana, jotta herätään uuteen maailmaan.

Taskuton

Minulla on jo kaikki, mitään en mukaan saa.

Risteilyn aikaa

Olen etsinyt asuntoja, monessa paikkaa olen silmitellyt tarjontaa. Jokaisessa kohteessa on ollut lattia, seinät ja katto. Kaikista on löytynyt hella ja jääkaappi, joissain on ollut jopa tiskikone. Värejä on ollut, muovipinnoitteena on käytetty muovimattoa ja laminaattia. Ikkunoissa on ollut monessa kohteessa sälekaihtimet, joissain jopa vuokranantajan verhot.

Vielä en ole löytänyt sellaista asuntoa, joka olisi saanut täydellisen hyväksyntäni. Olen jo siellä, asunnossa joka on saanut hyväksyntäni. Ristiriita on siinä, että tästä olen jo luopunut. Olen sopinut, että ensi kuussa tästä asunnosta poistun, jotta tähän pääsee uudet asukkaat. Nyt on kuitenkin kesä, joten kiirettä minulla ei ole. Tavarat, ne pitää kuitenkin saada jonnekin.

Olen ripotellut varastoni sisällön kuuteen eri kohteeseen, antanut ja laittanut jotain säilöön. Varastostani olen siis jo vapaa. Ullakolla on enää yksi tietokonepöytä, joka odottaa sijoituskohdettaan. Minun oma olemukseni etsii myös paikkaa, olenhan ollut minäkin varastoituna jo pitkään. Nyt en enää aio jäädä varatoitavaksi, nyt on aika jolloin aion olemisen lisäksi olla liikkeessä ja tämänhetkisyyden palveluksessa.

Niin, talo myytiin porttiaineeksi jotta pyörät pääsevät pyörimään. Kesä on risteilyn aikaa.


sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Pellit kiinni

Pellit kiinni katossa, se on hyvä.
Pellit kiinni ravintolassa, ei ole enää katetta. *_'

Hedelmätarha

Hedelmätarhassa on puut, jotka kaipaavat huomiotasi.
Puut tarkkailevat toimiasi, eivät silmin vaan ytimellään.

Annat niille vettä, kannat niille lantaa.
Huolehdit, että jänis tai myyrä ei niitä tuhoa.
Toivottavasti, sillä se on Sinun puutarhasi.

Et voi odottaa vain satoa, sillä siten hedelmiä on vuosi vuodelta vähemmän.
Hedelmätarhassa pitää olla, jotta puut kantavat satoa.
Oleminen on hedelmällistä, olemisen ydin on Elämä.

Kumiteräsaappaat

Pidä jalat maassa, vaikka kulkisit pää pilvissä. *_*

Opaste

Teatteri pitää löytää itsestänsä, jotta voi luopua roolistaan ja siirtyä katsomoon. Voi tietenkin näytellä edelleen, mutta tietoisena roolistaan... tarkkaillen suoritustaan.

Elämä on kuningas

Elämää hallitsee hymyillen - tai ei ollenkaan.

- kiinalainen viisaus -


Elämä hallitsee hymyillen. Elämä on kuningas, kun 'on'.

- Markonki -

Lämmöntalteenottolaatikko

Laitoin muutamia vuosia sitten talteen suuren laatikon, jossa oli lämmöntalteenottolaite. Nyt, kun varastoin tavaroitani, laitan kaiken sellaisen syrjään jota en tarvitse- vielä. 

Niin, mitä tuohon suureen laatikkoon pakkaan? Kaikki vanhat vaatteeni, joita en voi nyt käyttää.  En muodin takia, vaan kokoni. Olen kasvanut niistä ulos, mutta kuka sanoo etten kasvaisi niihin takaisin? Miksi veisin ne kirpputorille, miksi laittaisin roskiin? Hyviä vaatteita, vaatteita joissa on lämmöntalteenottokyky.

Baletissa, värit ja askeleet

Soitan 'minulle' kappaleen, jossa on hiljaisuus. Soitan, maalaten siveltimillä ja upeilla väreillä mieleni tyhjälle alustalle. 

Alustassa tanssivat lukemattomat tanssijat, jotka tekevät liikeratoja joita en voi ymmärtää. Miten varpaat voivatkaan kantaa, kun alla on hiljaisuuden tanssilattia, ja kuinka kevyesti tanssijat pyörähtelevätkään? Ja kuinka kaunista on heidän tanssinsa! 

Se on kappaleeni, he sanovat. Se antaa siivet, joiden avulla on helppoa olla. Olla vain, ja yhdistyä säveleen jonka siveltimeni luovat.

Konsertti, taidetapahtuma jonne ei ole saatavissa lippuja. Oma estradi, se on Sinussa.

Oletko jo tumpannut vai tumppaamassa?

Niin, teetkö sen muiden vai itsesi tähden? Minä olen havainnut, että parhaat jutut ja ykseyden tunne tulee yhteisestä hengestä. Tupakkaporukka on samoilla "lauteilla", alasti ja samanarvoisia.

Tiesitkö, että 1960-luvulla lääkärit määräsivät menthol-savukkeita astmaatikoille? Tiedätkö, että se toimii? Tiedätkö, että lääkärit olivat silloin myös tupakkateollisuuden mainnosmiehiä lääketeollisuuden lisäksi. Markkinat ovat keskittyneet, nikotiinivalmisteisiin. 

Minä en mainosta, minä vain totean. Mitä teetkin, tee se täydellä sydämellä. Hyväksy se täysin mitä teet, älä vastusta. Poltat tai et, hyväksy se ilman painostusta. Ole oma sisin itsesi, kuten minäkin olen. Anna mehiläisen istua jakkaralle, siinä on merkitty paikka imeä mettä - silloin kun sinussa on hyväksyntä.

Milla

Milla on kaunis nainen, nainen mielikuvista. Milla asuu saaressa, jossa on koskenkohinaa ja rauhaa. Yhteys luontoon, onko Milla sitä? Kuvastaako Milla jotain, jota todellisuus on? Ei, Milla on ajatusten luoma leikki. Kaunis, mukava ja humoristinen. Leikkiä, jota ihmisillä pitääkin olla.

Olkaa lasten kaltaisia, sillä silloin olette lähellä 'minua'. Silloin olette lähellä sisintänne, kun ulkoistatte sen.

Ruosteenesto-ohjelma

Ruoste raiskaa, miksei ruostetta vangita? Huolenpito vangitsee.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Levolle lasken

Talven jälkeen täällä tuoksuu kostealle, mutta tutulle. Tälle tämä mökki on aina tuoksunut, tämä on mökin tuoksu. Mitähän kuntotarkastaja sanoisi?

Painan pääni tyynylle, patjalla jonka kannoin tänne kotiin. Otin jo eilen vuoteeni, toin sen tänne. Kotini on siellä, missä minäkin. *_*

Vain jälki jää?

Jäljet, jäljistäminen. Seuraamisen edellytys, kun muoto häviää. Jälkikin häviää, antaa kuitenkin suuntaa tarkkaavaiselle.

Muistatko minut?


Mitä jää jäljelle, jos muoto sulaa pois?

Tuuli keinuttaa

Lattialämmitys lämmittää, lammasturkkini liehuu teranssilla tuulen tanssittaessa sitä koivuorressa. Minä olen laiturilla joka keinuu laineiden ja painoni voimasta, kymmenien kilometrien päässä tuosta kaikesta. 

Olen edelleen mökillä, kuntotarkastaja tulee tiistaina mittaamaan pesuhuoneen kosteusmittarillaan. Nyt on aika kastella mökillä, sillä on kuntotarkastuksen vuoro. Turkkiini en mahdu, lampaiden asuun. Se on tullut pieneksi, kun minä olen tullut suureksi. Ulkoisesti olen suuri, sisäisesti pieni. Lihava, joku voisi sanoa... ja sanookin. Minulle se on vain olemus, mikä on niin on.

Forelli

Tiedän, tämä on jossain kielletty. Teen kuitenkin näin, koska tiedän sen toimivan. Miksi en tekisi niin kuin tiedän parhaaksi, madosta 'se' pitää. 

Sanotaan, että tämä on liian helppoa. Kateelliset voivat sanoa niin, sillä tämä vaatii taitoa. Koukku tarraa helposti koskesta esiin puskevaan kasvillisuuteen ja kiviin, pitää osata uittaa matoa koukussa kosken pintaa. Ei se ole helppoa, se on ihanaa.

Hyttysiä. Hyvä, on forellille ruokaa jos ei saa matoani kiinni.

Hevosenlänkipeili

Katson kuvaani hevosenlänkipeilistä, en suostu enää vetämään rekeä. En suostu enään tekemään mitään, jota en hyväksy täydellisesti. Olen hevonen, joku voisi sanoa minua ruunaksi. Himoton, mutta elossa.

Yllättävää, kun katson itseäni peilistä. Minua ei määritä kukaan, peilikuvasta näkyy vain varjo. Varjo siitä hevosesta, joka nuorena laukkasi vapaana ja etsi lisää kahleita - kunnes oivalsi olevansa rooliensa vanki. Näennäisesti vapaa, mutta todellisesti todellisuudesta vieraantunut.

Sauna teki hyvää, jokainen hetki puhdistaa. Nyt käännyn pois, kuva jää tai lähtee pois. En katso taakseni.

Mökillä

Istun löylyssä, nyt. Nautin lämmöstä, ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Nyt on saunomisen hetki, heitän juuri nyt löylyä. Ihanaa olla juuri nyt, saunassa.

Seinässä on kivinen muistutus orjuudesta, josta olen pääsemässä eroon. Osuuspankin lahjoittama kivinen saunamittari, asuntolainan kuitti. 

Kuitti, joka maksoi päälle 250.000 euroa + korot. Kuitti, joka nostaa lämpöä ja saa orjan kuitiksi. Sitä on olla velallinen, sitä ettei voi olla vapaa.

Mittaamaton

Onko mittaamaton pitkä vai lyhyt, painava vaiko kevyt? Se selviää mittaamalla, jos sen voi mitata. Jos ei ole mitään, se on mittaamatonta. *_*

Olosuhde määrittää

Kuivuudessa löytyvät hyvät lähteet, hädässä hyvät ystävät. Olosuhteella on merkitys, se avaa mahdollisuuksia oivalluksiin. Kaikella on tarkoitus, olosuhteet ovat osana tätä tarkoitusta.

Tuskaton

Tuska ja ilo ovat samassa kuoressa; niiden sekoitus on ihmisen osa.

- Johann Gottfried Seume -


Tuskaton, kun kuori poistetaan. Ihmiseen astuu olemisen ilo.

- Markonki -

Pitäisi

Isi monesti syylistää, vastustaa. Päätteenä konditionaali oikeuttaa kärsimykseen, jos ei ole oikea hetki niin se ei ole. Teen niin kuin teen, siten että siinä on hyväksyntä. En tarvitse isiä, sillä minulla on isä.

Linnut

Kuuntelen lintujen keskustelua. Se on niin myönteistä, siinä on kaunis melodia. Alkukesä on konsertoinnin parasta aikaa, kesälomaa ei pidetä. Jokaisella on hieno puherytmi, vaikka eri lajit käyttävät eri kieltä, ne ymmärtät toinen toistaan. 

Lintujen keskustelussa, linnut katsovat maailmaamme eri tasosta. Ne vaihtavat näkökulmaa nopeasti, katsovat maailmaamme laajasta perspektiivistä. Niille avoin nokka on houkutin, jonne pitää tuoda ravintoa. Niiden maailmassa on kaikki hyvin, nyt ja aina. Ikusesti tyytyväinen on lintujen maailma, siinä ei muistella eikä suunnitella tulevaa. Siinä tehdään, kasvatetaan ja ylläpidetään elämää, ja se on aivan luonnollista. 

Luonto on opiskelua ilman koulutusta, se on koulutusta ilman opiskelua. Lintujen ala-aste on korkeammalla kuin yhdenkään ihmisen.

Sepeli

Maailman haastavin palapeli. *_*

Piippumies

Piipusta nousee savu, lämpimät ajatukset nousevat pintaan. Kotona on hyvä olla, tietoisesti lämmittää hyvyyttä ja rakkautta. Punnita maailman menoa, piiputella ja tietoisesti tunnistaa piipunpesän lämpö muotoineen. Tuoksu on huumaava, savu kiemurtaa ylös noutamaan oivalluksia. Maailma on pysähdyksissä tässä hetkessä, pyydystäen tämänhetkisyydestä saalista - olemisen eliksiiriä.

Himalajalla, Bhutanin kuningaskunnassa piippumies harrastaa salapolttoa. Paikassa, jossa tupakan myynnistä tai hallussapidosta ilman tullikuittia voi saada jopa viisi vuotta vankeutta. Kotonaan piippumies saa kuitenkin polttaa piippuaan, mutta poliisille pitää näyttää kuitti pyydettäessä. 

Maailma on hulluutta täynnä, piipumies sallii kaiken 'mikä on'. Hän tietää ajan olevan nyt tämän, piiputtelu maistuu kuitenkin samalle kuin aiemminkin. Se tuo tilaa ja avaruutta ahdistavaan ajatteluun ja sääntöjen kautta rajattuun maailmaan. Meditointia on monenlaista, piippumies tietää tuon. Hän katsoo seinällään olevaa,  Bhutanissa outoa, mutta kotimaassaan suosittua laulajan kuvaa. Piippumies hymyilee kuvalle ja imaisee piippunsa kautta suvaitsevaisuutta tähän maailmaan. 

Maailmankansalaiset ilman rajoja, ykseydessä toisiinsa ja  savu nousee kiemurtaen ylöspäin. Savumerkkejä, sinne ja tänne, sisään ja ulos. Hengityksen alleviivausta, näkyvää muotoa muodottomuuden maailmasta. *_*

perjantai 27. toukokuuta 2011

Ei myynnissä

Mikään todella suuri ei ole kaupan.

- Alex Munthe -

"Ei mitään" ei ole kaupan.

- Markonki -

Silta

Ihmiset rakentavat liikaa aitoja,
liian vähän siltoja.

- Isaac Newton -

Muodollista

Muotoja kun omistaa, sielulla on rajat.
Muotoseikka, seikka vain. Muoto.

Muodolle voi omistautua, mutta omistamisen harha saa tuntemaan puutetta.
Aina on jotain, jota halutaan.
Uudet hampaat, "ikuinen elämä" - ne kannattaa vakuuttaa.

Omistamisen harha, vapautuminen.
Olet vapaa, voit kaiken omistaa.
Omistautua itse maailmalle, elämälle joka olet.

Lumpeenkukka

Näin lumpeenkukan ihanan,
mut läpi veden kirkkahan.

Näin myöskin syvällä juuret sen
näin pohjan liejun ja hettehen.

Miten rumaa, työtteistä, niljakkaa!
Miten voi se kaunista kasvattaa?

Ah ihminen, elämä, elämä!
Voi pinta loistaa, välkkyä.

Mitä kuitenkin kaiken pohjalla -
siten näkee meidät Jumala.

- Lauri Pohjanpää -

torstai 26. toukokuuta 2011

Kuplan laajennus ja puhkaisu

Elämme kuplassa, miten tuota kuplaa voi laajentaa? Miten sen voi puhkaista? Tietoisella tavalla, hengittämällä tietoisesti. Keskittymällä säännöllisesti hengitykseen, sisään - ja ulos. Näin kupla laajenee, ajattelu pysähtyy ja syntyy tilaa. Tilaa, joka laajenee kunnes sitä ei enää ole. *_*

Avara kohtu

"Sano tai ajattele: "Minä olen" lisäämättä siihen mitään. Tiedosta sanoja tai ajatuksia seuraava tyyneys. Aisti läsnäolosi, alaston, paljastunut oleminen. Sitä ei liikuta nuoruus tai vanhuus, rikkaus tai köyhyys, hyvyys, pahuus tai mikään muukaan ominaisuus. Se on kaikkien muotojen avara kohtu."(Eckhart Tolle, Uusi Maa, s. 201).

tiistai 24. toukokuuta 2011

Ennen kuin...

Ennen kuin toteat tilanteen huonoksi tai hyväksi, mitä ikinä tapahtuukin, mieti että tämäkin loppuu aikanaan. 

Mikä on niin on, hyväksyen sen, sillä maailma kaipaa vain hyväksyntää jotta se kumpuaa sisältäsi. Vastustus vie pois siitä, mikä on 'minälle' luontaista. 

Olla tässä ja nyt, arvostelematta ja tuomitsematta. Kiintymättä ja vastarinnatta sille mikä on, nauttien siitä että on.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Vetoketju hirttää

Pyysin vetoketjua rautakaupassa, minua ymmärrettiin. Pyysin vetoketjua kangaskaupassa, minua ymmärrettiin. Pyysin vetoapua vetoketjulla autoni hajottua, ja sain sitä. Pyysin napitonta vaihtoehtoa vaatehtimossa, sain senkin. Elämä on vetoa täysi, ketjureaktio hyvyyteen.

Myötätuntoiset aarteet löytyvät vetoketjun takaa. Vetoketjulla annetaan vetoapua, avataan ja suljetaan. Kätketään ja paljastetaan jotain, jonka napit tekivät ennen. Maailma muuttuu. Napilla ei kuitenkaan voinut vetää, nupilla kylläkin ja vetoketjulla! 'Minä' käyttää nuppia työkaluna, vetoketjuna siinä on läsnäoleva hetki.

Monimerkityksellisyys sekoittaa ja kun ymmärrys ei riitä, puolustusmekanismit aktivoituvat. Yhtä kaikki, napit ja vetoketjut. Nimettyjä välineitä, ilman taustaa et voi aivan varmasti tietää mistä puhutaan. 

Irrallinen kuva ilman taustaa. Vetoketju ilman kuvaa, mistä voit tietää mitä tai mihin sitä nyt käytetään. Ajatusten sokkeloinen kartta vie monesti harhaan, koska se on ajatuksille ominaista - se on niiden luonto. Vetoketju kun hirttää, niin joskus turvaudutaan nappeihin. Nyt on vetoketjun aika, nuppi vetää ja vie 'kotiin'.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Pakonomainen ajattelu ja mielen hiljentäminen

Oletko havainnut, että ajattelet lähes jatkuvasti? Tee testi ja päätä olla ajattelematta juuri nyt. Tarkkaile mieltäsi, tarkkaile kuin olisit saalistava kissa seuraavaa ajatustasi joka putkahtaa esiin. Ole tarkkana, kuinka kauan pystyt olemaan ajattelematta?! Veikkaan, ettet kovinkaan pitkään.

Tämän taidon kuitenkin oppii, onhan se meidän luontainen olemuksemme. Tulee aina pidempiä ja pidempiä ajattelun katkoja. Olet tässä ”mielettömässä” läsnäolon tilassa hyvin valpas ja aistisi terävöityvät. Näet, kuulet, tunnet, haistat paremmin ja olet kehostasi paljon tietoisempi. Sinusta ei siis tule ”kasvia”, päinvastoin! Tunnet eläväsi, nämä ovat pieniä satoreita olemisen ilosta. Ajattelun lopettamisen kautta tulet tietoisemmaksi ja elämääsi astuu äly, joka on mieltäsi paljon mahtavampi. Olet saavuttamassa olemisen ilon, tämänhetkisyyden kautta. Ajattelun pysäyttäminen vie sinut tähän hetkeen, tietoiseen läsnäoloon ja olemisen iloon, elämään ilman kärsimystä.


Aikakäsitys on mielenhälinän moottori

Mielenhälinä on egon luoman psykologisen aikakäsityksen seurausta. Jumala ei luonut kelloa vaan ihminen. Jumala loi syklisyyden, jossa pääosassa on ikuinen tämä hetki. Syklisyyden, jossa hetki on ikuinen nyt. Ei ole muuta todellista aikaa kuin nyt, vuodenajat ja luonnonkierto ovat syklisyyden luonnollisia kehällisiä osia. Samoin luonnon kasvit, eläimet ja ihmiset ovat syklisyydelle lainalaisia.

Kellossa on 24 tunnin syklisyys, mutta siinä tämänhetkisyys on vain tarkistuspiste. Elämme 12 kuukauden syklistä kalenteria, viikkoineen ja viikonpäivineen. Kello ja kalenteri ovat vain välineitä, mutta egolle ne ovat tulleet paljon alkuperäistä ”tarkistupiste” käyttötarkoitustaan tärkeämmäksi. Ne ovat egon hengissä säilymisen perusteita. Ilman psykologista aikakäsitystä, ilman menneisyyttä ja tulevaisuuta ego ei pysy hengissä ja mieli tekee kaikkensa, jotta ajattelu ohjautuu lähes jatkuvasti menneeseen ja tulevaan.

Toiminta ja tekeminen on liitetty ajanseuraamiseen, kellosta näkee vilkaisemalla paljonko on jo kulunut aikaa jonkin työn aloittamisesta ja paljonko on vielä jäljellä. Tämä ajattelumalli ei arvosta läsnäolevaa hetkeä. Laajentaaksemme psykologista aikakäsityksen määrittelyä kellon ja vuosikalenterin seuraamisen ulkopuolelle, jotka sinänsä ovat samaa asiaa, voimme katsoa pakonomaisesti taaksepäin kymmeniä vuosia. Jokin asia tai tapahtuma seuraa meidän mukanamme jatkuvasti. Emme ole antaneet anteeksi menneisyydessä meille tehtyä vääryyttä tai haluaisimme saada takaisin menneisyydessä olleen ”hyvän”. Tulevaisuuden päätavoite voi olla vuosien päässä, esimerkiksi opiskelun valmistumisajankohta. Tavoitteen saavutettua asetetaan heti uusia tavoitteita ja sama tyytymättömyys nykyhetkeen jatkuu.

Ego voi olla katkeroitunut itseensä tai ryhmäänsä kohdistuneesta loukkaavasta käytöksestä tai ”elämänsä pilaamisesta” vanhemmilleen, kenelle tahansa muulle ihmiselle, kollegiaalisen kansallisen identiteetin kautta jopa kansakunnalle (”karjala takaisin!”) tai vertaisryhmänsä historialliselle kärsimykselle (orjuus, naisten kokema alistava käytös miesten puolelta). ”Minua on loukattu, petetty tai kohdeltu muuten epäoikeudenmukaisesti, ja minulla on oikeus ja velvollisuus muistaa tuo tapahtuma!” Luonnollisesti tällainen ajattelumalli ja aikakäsitys ylläpitävät kärsimyksen hengissäsäilymisrakenteita. Katkeruuteen löytyy aina lukemattomasti syitä ja mieli löytää aina uutta kärsimystä, egoa ruokkivaa ravintoa. Katkeruutta voi myös aiheuttaa jokin tapahtuma, esimerkiksi onnettomuuden tai luonnonkatastrofin seuraksesta koettu menetys, sairaus tai vammautuminen.

Tulevaisuutta värittää pelko, huoli ja toivo. Kaiken pelon taustalta löytyy yhteinen nimittäjä, kuolemanpelko. Huoli suuntaa ajatuksen tasolla tulevaisuuteen ja se on negatiivisia tulevaisuusskenaarioita tulvillaan. Aito huolenpito tapahtuu tässä hetkessä, mutta huoli syntyy aina jossain mielikuvituksen syövereissä kohdentuen tulevaan. Toivo liitetään usein nykyhetkeen ja esimerkiksi logoterapiassa, se on yksi kantavia ajatuksia elämänmielekkyyden koossapitävänä elementtinä. Toivo on kuitenkin tulevaisuuteen suunnattu toive paremmasta huomisesta, jolloin kaikki kärsimys on ohi. Kärsimys lakkaa kuitenkin vain tämänhetkisyydellä saavutettavassa läsnäolossa, mielen ollessa työkalun asemassa ja palvellessa tietoisuutta.

Ihminen on menettänyt luontaisen kykynsä elää tässä hetkessä. Ainoa todellinen ”aika” on tämä hetki; menneet ovat menneitä ja niitä ei voi muuttaa, tulevaisuudesta ei kukaan tiedä. Tulevaisuutemme laatu määräytyy tämänhetkisen läsnäolomme syvyyden perusteella. Tiedostamattomuus pitää rikastaa tietoisuudeksi, mennyt ja tuleva tämänhetkisyydeksi. On tärkeää kuolla menneelle joka hetki, nämä minikuolemat tuovat meidät elämäntilanteestamme itse elämään. Tulevaisuuteen voi tehdä suunnitelmia, jossakin tietyssä hetkessä, mutta kun suunnitelmat on tehty on velvollisuutemme nauttia joka hetkestä matkan varrella. Maisemat ja matka ovat tärkeitä, ei päämäärä. Suurin osa ihmisistä elävät elämänsä menneisyyden ja tulevaisuuden ajatusmaailmassa, ruokkien egonsa tarpeita katkeruuden, kateuden, vihan, koston, ahneuden ja omahyväisyytensä hedelmillä.


Moottorin sammuttaminen - hiljaisuus

Mieli pitää pysäyttää. Ajatteluprosessin pysäyttäminen on perusta, johon kaikki muut läsnäoloon tähtäävät portit johtavat. Mielen ajatteluprosessin pysäyttäminen ei käy aina nopeasti. Mieli pitää alasajaa, kuten iso tehdaskin. Joskus pysähdys saattaa olla nopea, silloin kärsimys on kasvanut niin suureksi, että egon on pakko kuolla. Se mitä silloin tapahtuu, on huomattava käyttäytymisen muuttuminen ja muutos on kaikkien havaittavissa. Tässä egoistisessa maailmassa suositeltavampaa olisi, jos muutos tapahtuisi alasajon kautta. Toisaalta, ihminen joka kokee valaistumisen, hänelle se ei ole ongelma. Ongelmat kuuluvat egon kärsimykseen, ei minälle.

Mielen palautuessa sen alkuperäiseen tehtävään, minän ja tietoisuuden työkaluksi ihmiseen astuu rauha. Tämä rauhan pohjavire säilyy vaikka ympäristössä tapahtuisi mitä tahansa. Ihmisellä ei ole enää kärsimystä eikä pelkoa, tietoisuus siitä ettei kuolemaa ole on hyvin vapauttavaa. Se mitä tapahtuu muototasolla, on tietenkin selvää. Me vanhenemme, ja jossain vaiheessa syklinen kierto tässä maallisessa olomuodossamme päättyy. Mutta se ei tarkoita sitä, että minä kuolisin. Se tarkoittaa ainoastaan, että maallinen muotoni häviää. Elämässä tuskin voisi olla vapauttavampaa tietoisuutta, kuin se että kuolemaa ei ole.

Mielen lakattua jatkuvan ajatteluprosessinsa arvosteluineen ja luokitteluineen, menneisyyden aaveineen ja tulevaisuuden toiveineen, elämään tulee hiljaisuuden pohjavire. Hiljaisuus, joka on kuin taustalla oleva äärettömyys ja johon voit aina tuudittautua. Olet todella tietoinen ja läsnä, teet päätöksesi ja toimit vailla ajattelun ja tunteiden tuomaa hämmennystä. Hiljaisuus merkitsee rauhantilaa, jossa ulkoinen ei voi horjuttaa sisäistä. Muutos tapahtuu sisällä ja se heijastuu ulkoiseen maailmaamme. Tämä hiljaisuus antaa kaikille ympärilläsi oleville ihmisille läsnäolon ja rauhan signaalin. Olet opasviitta kohti läsnäoloa ja rakkautta.

Tiedostamattomuus ei voi elää kanssasi rintarinnan, koska se on hyvin raskasta tiedostamattomalle. Tietenkin tarkoitan tällä tiedostamattomalla ihmisellä ihmistä, jolla on hyvin vahva ego. Hänen pitää alkaa muuttumaan tai sitten teidän tienne eroavat. Tiedostamattoman ja tietoisen ihmisen ero on kuin veden ja öljyn – tämä yhdistelmä ei toimi.

Moottorin sammuessa elämääsi astuu siis läsnäolo ja hiljaisuuden rauha, mutta alkuvaiheessa on ”jälkikäyntiä”. Ego pyristelee vielä, mutta tarkkailemalla ajatuksiasi, ilman arvostelua ja tuomitsematta ne häviävät aikanaan. Emootioita esiintyy, mutta resepti on aivan sama – tarkkailu ja havainnointi, rakkaudellinen huomionti emootioihisi. Ego menettää voimansa, kunnes se häviää lopullisesti. Tämän jälkeen et enää tunne surua, pelkoa etkä vihaa, etkä näiden tunteiden moninaisia eri muotoja. Elämääsi tulee rakkauden henki, jolla ei ole vastakohtaa ja jossa on jumalallista pyhyyttä. Oleminen on iloa, jota ei voi verrata sellaiseen käsitteeseen kuin onni. Kaikki mitä teet tapahtuu keveästi ja nautit tekemisestä aivan uudella tavalla, työ-sanan voit korvata tekemisen ilolla.

Lintuystävä

Lintu laulaa ja visertää, on toukokuu. Linnunpöntöt on asennettuna puihin, puista joissa on ollut lintujen pesät.

Joutsen

Hyvä ystävä, kaunis sisäisesti ja ulkoisesti. Ui elämän virrassa, ei ui vastavirtaan. Tiedostaa virran ihanan viennin ja suvannot, joissa on hyvä nukkua. Kerätä voimia voimakkaan kehonsa lentoon.

Kun aurinko on pilvessä, et kenties ymmärrä että se on. Ei ole pilvistä säätä, kun ymmärrät ettei aurinko häviä minnekään - koskaan. Auringot ovat aina, ne ovat piilossa vain jos et näe sisimpääsi. Sillä sisin on sellainen paikka, jonne ei pääse kurkistamaan. Sinne täytyy astua ilman mitään taka-ajatuksia - ajatuksetonna tyynnin.

On ihana antaa vinkki, antaa hyvyyttä ja esimerkillään kertoa ettei ole mitään muuta tärkeää kuin elämä. Se on joutsenen tarina, herätellä elämää esiin.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Vain itselle vaiko itseltä

"Se kuolee, mitä olemme tehneet vain itsellemme. Mitä olemme tehneet muille ja maailmalle, se pysyy ja on kuolematonta." (Albert Pike).

Leijonan osa, jääkiekon maailmanmestaruus

Suomelta hieno peli! - jääkiekolla on mahtava voima tuoda tunteet esiin. Silloin kun jääkiekkoa pelataan intohimolla, niin läsnäolon voima antaa pelaajille kokemuksen ikuisuuden kautta kumpuavasta tekemisen ilosta. Ja jokainen kansalainen tuntee olevansa osana suurempaa ykseyttä - "me teimme sen" - ja valitettavasti myös, syntyy paremmuuden tuomaa erillisyyttä muista kansoista. 

Suomalainen voitti kansallista itsetuntoa ruotsalaisten kustannuksella. Riemu ja ilo paremmuudesta kestää ajassa pienen tovin, sen vaakakupissa on hävinneen puolen pettymys ja suru.  Nyt ollaan ekoja, mutta kaikki loppuu aikanaan, ja tokakin on hyvä suoritus. Leijona on kuitenkin jokainen, joka lyö kiekon maaliin tässä hetkessä. Sieltä se aukeaa, Mertarannan selostus - "ihanaa leijonat, ihanaa". Onnea myös naapuriin!

Olemisen ilo versoaa ikuisuudesta. Se ei ole kytkeytynyt kansalliseen identiteettiin, sen kärsimykseen ja voittoihin.  Olemisen ilo on aina, nyt. Paras ei ole aina hyvin, mutta hyvin voi olla paras. Ollaan me hyviä, eikös? Mutta onhan muutkin, vai onkos?

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Ajan henki - dokumenttielokuva

"Ajan henki on kotimainen voittoa tavoittelematon dokumenttielokuva, jonka tarkoitus on tuoda esiin yhteiskuntamme ongelmien perimmäiset syyt sekä tarjota vaihtoehto vallitsevalle ajan hengelle. Tämä dokumenttielokuva toteutettiin talkoovoimin "nollabudjetilla" ja tarjotaan ilmaislevityksenä koko kansakunnalle! Elokuvasta julkaistaan ladattava dvd ja hd versio."

Jos olet kiinnostunut tästä elokuvasta, niin klikkaa http://www.ajanhenki.com/

Kuka/mikä on viikatemies?

Viikatemies tarkoittaa 'sadon' korjaajaa sekä sadonkorjaajaa. Tämä sadonkorjaaja on läsnä joka hetkessä, hän tarkkailee satoa joka kypsyy leikkattavaksi. Hänelle on suotu oikeus olla kaikkialla ja hänen tehtäviinsä kuuluu herätellä ihmisiä "unesta". Hän  ravistelee ihmisiä, jotta heidän arvomaailmansa palautuisi alkulähteeseen, ja sen vuoksi, että he löytäisivät ykseyden toisiinsa ja itse Eämään. Tarkoitus on oppia arvostamaan vallitsevaa nykyhetkeä tämänhetkisyyden kautta. Lyhyesti sanottuna pysäyttää, havahduttaa ja puhkaista lopulta egon kupla ihmisessä jotta oleminen saa tilaa.

Viikatemies arvostaa Sinua, syvintä itseäsi. Hän ei kysele ulkoisia saavutuksiasi, selittely on turhaa kun satoa mitataan. Silloin on aika antautua, kun on sadonkorjuun hetki. Puolustelu, arvostelu ja tuomitseminen siitä 'mikä on' saa  viikatteen leikkaamaan tilaa elämälle, antaen uuden mahdollisuuden oivaltaa Elämä joka olet. Todellinen itsesi saa uuden alun, kun annat sille mahdollisuuden astua esiin. Tämä uusi joka sinusta alkaa kumpuamaan kohtaa ensin vastarintaa, sillä ego suojelee itseänsä kuolemalta.  Täydellinen hyväksyntä avaa myötätunnon kautta tietä Rakkauden saapua.

Viikatemies antaa harjan ja kihvelin, jotta Sinulla on työvälineet siivota paikat isännälle, joka on syvin itsesi. Hyvin hoidettu temppeli ulkoistuu myös piha-alueille, tila laajenee ja sisäinen Rakkaus ulkoistuu. Rikkaus joka sinussa on, pääsee kukkaan. Sillä hänelle jolla on, hänelle annetaan. Ja hänellä jolla ei ole, otetaan vähäkin pois.

Viikatemies, herättäjä vailla vertaa

- joutsen -

Loukkaantunut 'itse'

Loukkaantuminen on keino osoittaa oma tärkeytensä, se kumpuaa vastustuksesta. Se karkoittaa olemisen ilon, se kasvaa katkeruudesta ja se ei hyväksy vallitsevaa hetkeä.  Se on maittava ateria sille joka luulet olevasi, ja jota se kasvattaa - ulkoista itseäsi.

Loukkaantuminen on inhimillistä, mutta se on myös komedian kohokohta kun sitä seuraa ulkopuolisin silmin ilman arvostelua. Tarkkailijan maha hytkyy, kun hän näkee itsensä loukkaantuneena. Loukkaantumisensa havainnointi täydellisen hyväksynnän kautta, myötätuntoisesti, tuo olemukseesi tietoisuutta.

Tuomitsemattomuuden lastoitus ja vastarinnattomuuden pakkopaita antavat tilaa olemiselle, ja loukkaantumista ei enää ole.

Uni loppuu pian, on aika herätä!

Ryppysilkki

Selitys silittää ymmärryksen pintaa, oivallus on syvemmällä. Siellä, minne silitys ei yllä. Selittely on silittelyä, puolustautumista arvostelulta ja tuomitsemiselta. Ymmärryksen hakua toisilta, joskus kilpistystä ja joskus taasen vain vastauksen hakua itselle. 

Monesti silitellään aivan turhaan, sillä rosoisuus kuuluu tiettyyn kudokseen jos se on kudoksen luonne. Ryppysilkkiä, sen kauneutta ja luonnetta ei selitä mikään muu kuin ryppyisyys.


Oskar

Esiintymispaikkana kilpailuissa numero yksi ei lopputuloksen kannalta ole kaikkein kiitollisin, toisaalta Suomi oli ykkönen jos unohdetaan lopputulos. Paradise Oskar sai kuitenkin myös palkinnon medialta parhaasta esityksestä, tulihan tuossa voittoja kotiin tuomisena. Itse kappale tulee elämään vielä kauan, se on koskettava ja kaunis laulu.

Mahdoton kysymys

"Rakastatko enemmän äitiä vai isää?"

- joutsen -

lauantai 14. toukokuuta 2011

Viikatemies

Viikatemiehen kanssa olen keskustellut, ja hän miettii josko hän tulisi tähän blogiin osalliseksi. Hän on hetkismiin hullaantunut, koska tämä hetki on tärkein. *_*

Siivojatar opettaa

Pieni tyttö katsoo kokovartalopeiliin ja katsoo kuvaansa sanoen: "Minä olen todella kaunis ja minulla on kauniit silmäripset sekä pitkät jalat. Minusta saattaa tulla missi." 
Tulee hijainen hetki ja hän toteaa; "Yhtä hyvin minusta voi tulla myös siivoja."

Lapsilla on tietoisuutta, jossa on viisaus teatterista ja leikistä jossa elämme.

-joutsen-

Kirje Sinulle

Olet tärkeä, koska Sinä olet kuin minä - pohjimmiltasi. Syvin itsesi on Rakkauden tyyssija, siellä asuu tietoisuuden valo. Siellä on itse Elämä, joka Sinä pohjimmiltasi olet. Anna minäsi astua ja kätellä itseäsi, sillä se on tie vapauteen ja itse Elämään. Sen kautta ja avulla, maailmasi muuttuu ja avautuu tuhannet terälehdet. Terälehdet, jotka leikkaavat pimeyden pois ja ovat kauneutta ja rakkautta tulvillaan.

Miten voit löytää sen mistä kirjoitan? Niin, samoin kuin suunnistat kartan avulla. Voin näyttää vain suuntaa, "paperilla". Miten sen tulkitset, se määrittää löydätkö perille vai et. Mutta yksinkertainen neuvoni on, olet jo perillä. Se on sinussa, Rakkaus joka olet. Se elää sinussa, kun ajattelu loppuu. Ja yht'äkkiä olet kuolematon taas. Ei ole menneisyyttä, joka kahlitsee. Ei ole mitään katkeruutta, ei mitään mitä pitäisi katua. On suunnaton kiitollisuus siitä mitä on. Ei ole tarvetta muuntaa todellisuuttaan päihtymällä, koska Elämä on hyvintä huumetta ikinä. Silloin kun olet, 'minä olen'. Sinun pitää vain kuolla itsellesi, ja se on mahdollista - nyt!

Minä, syvin itsesi Rakastaa kaikkea elollista. Se ei halua omistaa, se omistautuu kaikelle sille mitä on. Se hyväksyy kaiken, jopa sen, että kirjoitan siitä 'se' ja 'siitä'. Minä ei ole muotoseikoista kiinnostunut, ei eletystä elämästä eikä elämättömästä. Minä rakastaa tuomitsematta, arvostelematta, kiintymättä tavaroihin ja ismeihin, minä rakastaa vastarinnattomuutta. Minä haluaa vain läsnäolo, ei muuta. Minä Rakastaa Sinua! Päästä hänet, joka on Sinussa esiin - silloin osut oikeaan ja todelliseen olemiseen. Ihmiseesi liittyy oleminen, ja olemisen Ilo.


Yölintu

torstai 12. toukokuuta 2011

Puhelu

Minä soitin itselleni, olin varattu. Numero on tuttu, mutta kenelle olen varattu? Soitin uudelleen, aina sama juttu. Varattuna, varattuna, varattuna... minä ja itse - koska pääsemme yhteyteen? 

Pitää avata kaksi linjaa, jos haluaa soittaa itselleen. *_*

maanantai 9. toukokuuta 2011

Sokea, joka näki

Teksti osoitteesta: http://www.netikka.net/mpeltonen/rajakokemus.htm

Rajakokemus voi suoda sellaisia uskomattomia elämyksiä, joista ei ole osannut edes haaveilla. Näin kävi sokeana syntyneelle Vicki Noratuk -nimiselle naiselle. Hän kuvailee näkökykyään:
"En ole koskaan nähnyt mitään, en valoa enkä varjoa. Monet kysyvät, näenkö mustaa. Ei, en näe mustaa. En näe yhtään mitään. "
Sitten hän joutui autokolariin, jossa hän menetti tajuntansa. Ollessaan sairaalassa elvytettävänä hän sai rajakokemuksen jonka aikana hän näki ensi kertaa elämässään. Kolarin jälkeisistä tapahtumista hän kertoo:
"Seuraavaksi muistan olleeni Harbour View'n sairaalassa ja katsoneeni alas kaikkea, mitä tapahtui. Se oli pelottavaa, sillä en ole tottunut näkemään .. sitten tunnistin vihkisormukseni ja hiukseni ja ajattelin: 'Onko tuo minun ruumiini ja olenko kuollut?' He hokivat: 'Hän ei tunnu heräävän' ja touhusivat ruumiini ääressä, johon en tuntenut mitenkään kuuluvani. ..Ajattelin, että miksi he ovat niin järkyttyneitä ja sitten, että häivyn, koska he eivät kuule minua. Heti, kun ajattelin niin, lensin katon läpi kuin tyhjää vaan. ..se oli suurenmoista. Kuulin tuulikellojen äänen. Se oli uskomattominta, mitä voi kuvitella. Ääniä oli aivan matalista todella korkeisiin. Lähestyin paikkaa, jossa oli puita ja lintuja ja melkoisesti ihmisiä, mutta he näyttivät muodostuvan valosta. ...Olin aivan liikuttunut, sillä en ollut voinut kuvitella, miltä valo näyttää. ... Sain esittää kysymyksiä ...oli kuin kaikki tieto sijaitsisi siinä paikassa. Sitten minut lähetettiin takaisin ja palasin ruumiiseeni. Se oli tuskallista ja rankkaa."
Tämä tapaus näyttää siis viittaavan siihen, että tajunta toimii silloinkin, kun aivot eivät voi antaa visuaalista tietoa. Ei edes, vaikka vaikka henkilö olisi kyennyt näkemään. Vaikka osa tiedemiehistä kyseenalaistaa sen, että rajakokemus voisi tapahtua aivotoiminnan lakattua, Van Lommenin, Parnian ja Fenwickin tutkimustuloksilla saattaa olla valtava vaikutus neurotieteeseen. Parnia toteaa:
"Jos katsoo taaksepäin, on hämmästyttävää, että se, mitä joukko tiedemiehiä pitää täysin mustavalkoisena - tai siis oikeana - on 50 vuoden kuluttua suurelta osin tai kokonaan muuttunut. Uskon, että tässäkin tapauksessa tulevaisuudessa selviää, että tietoisuus saattaa olla erillinen yksikkö, joka toimii elämän päätyttyä ja aivotoiminnan lakattua. Sillä on epäilemättä suuri merkitys koko ihmiskunnalle. Se mullistaa koko tieteellisen ajattelutavan ja avautuu uusi tieteenala, jota ei ole vielä löydetty."

Välittäjä

Mitä välität ja miten välität? Pitkän uran salaisuus on välittämisessä, jos todella välität siitä mitä teet.

Paradoksi

Kaikki näyttää olevan alisteista ajalle, tulee ryppy tuonne ja ryppy tänne. On aika olla uusi ja vanha. On aika alkaa ja lopettaa. Paradoksina kaikki tapahtuu kuitenkin läsnäolossa, nyt.

Jos luotat ainoastaan välittömään todistusaineistoon, silloin aikaa ei ole. On vain läsnäoloa.

Siivet kantaa

Vapaus johonkin, vapaus jostakin. Kaksi määritelmää, jotka teki tutuksi Isaiah Berlin. Onko meillä todellista valtaa olla vapaita muutoin kuin sisäisesti? Ja mitä vapaus on, kun sinulla on valta vapauteen? Ja onko vapautta todellisuudessa valintaan valita vapaus, jos ei edes tiedä todellisia vaihtoehtoja? 

Jos olet unessa, silloin näet unta. Unessa voi lentää vapaana, mutta todellisuudessa tapahtuva lentäminen on paljon antoisampaa. Vapaudentunne on verrattavissa tunteesen, kun lennät - silloin kun "ei mitään" ympäröi Sinut. Silloin olet se joka todellisuudessa olet, itse Elämä.

Sisäisesti vapaa ihminen ei ole sidottu ulkoisen maailman tapahtumiin, sillä suhtautuminen on maailmaan sallivaa. Sallivuudesta kumpuaa luontaista anteeksiantoa, ymmärrystä ja myötätuntoa maailmaa kohtaan. Maailmaan, joka koostuu ykseyden oivaltamisesta. Vapaana voi kulkea, mutta voiko vapaana olla vangittuna?

Ulkoisesti sinulla voi olla kahleet, mutta sisäisesti Sinua ei voi kukaan kahlita - ainoa este vapautumiselle olet Sinä itse.

Tovi

... on äänestyksen mukaisesti kaikkien vastanneiden mielestä hetki (100%). Muutkin merkitykset saivat kannatusta, ja kaikki vastaukset ovat oikeassa (ote 50%, kotva 50%, tuokio 25%). 

Yhteenveto: Hetkismi on äänestyksen perusteella myös tovismia. *_*

Irtipäästämisen salaisuus

Mikään ei muutu ja kaikki muuttuu. Se mitä on, on. Se mitä olet ollut, on ollut. Olet ollut siinä, ja silloin siitä on jäänyt jälki. Silloin mitään ei voi menettää, kaikki jää. Mikään ei muutu ja kaikki muuttuu, kun päästät menneestä irti. 

Et menetä mitään, kun annat virran virrata, silloin saat. Sinulla on jo kaikki se mikä on todellista ja aitoa. Tämä hetki.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Äidille

Äiti on siltana tänne, turvana täällä ja äidinrakkaus kuvastaa sitä miten Rakkaus pyyteettömänä ja hengellisenä arvona puhtaimmillaan käsitetään. Äidinkieli tuo meille mahdollisuuden kommunikoida toistemme kanssa, tuoda esiin sellaisia mielen tuottamia asioita tietoisuuteemme, joita olisi muutoin mahdotonta ilmaista. Äidillä on yhteys meihin, sillan jälkeen alkaa tie jota kuljemme - äiti on mukana matkallamme, halusimme sitä tai emme. 

Kiitos äidille, joka toit minut tänne. Ilman Sinua ei olisi mahdollista, että olisin saanut astua maailmaan. Minä valitsin Sinut sillakseni, Sinä kuljet aina mukanani.

Onnea kaikille Äideille, koska tänään on Teidän päivänne!

lauantai 7. toukokuuta 2011

Kosmos

On asioita, joita ihmismieli ei voi koskaan ymmärtää. Sana kosmos tarkoittaa järjestystä, maailmankaikkeuden perustana on järjestys. Kaaos on vain näennäinen osa tätä järjestäytynyttä kokonaisuutta, se on  siis järjestyksen kannalta oleellista. 

Jos haluat selvittää miksi jokin tapahtuma tapahtui, sinun pitäisi palata luomisen alkuun. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, sillä niin on tarkoitettu ja niin myös tapahtuu. Tapahtumia, joita tapahtuu ei kannata ottaa liian henkilökohtaisesti. Kaikella on tarkoitus - hyvä.


Kirjoitin viime vuoden toukokuussa kiinalaisesta talonpojasta, se on kertomus joka avaa silmät siitä että kaikella on tarkoitus merkityksellisyyden kudoksessa.

Kiinalainen talonpoika

Ongella

Ongenkoho nypähtää, menee uppeluksiin. Onkija torkkuu, nauttii lämmöstä. Ei hänellä ole nälkä, hänellä on hyvä olo - onkijan saaliina on onkijan onni ja yltäkylläisyys. 

Se, miten onkii, on tärkeämpää kuin mitä onkii.

Suunnistaja

Löysin valkovuokon, kauniin...valaistuneen säteen.
Luonnon viestin, kotoisin sieltä missä "ei ole mitään".
Kotoisin syvältä itsestäsi, sieltä missä koti on.

Kevät aloittaa riemuloiston,
se erottuu selvästi kun kontrastina on kuolema.
Viimevuotista heinää, eilistä vihreyttä.

Kevään kontrasti, oivallukseen avuksi.
Tämänhetkisyyden kompassi keväällä,
rastit löytyvät ja olet jo maalissa.

Klops ja anteeksianto

Jos kompuroit pimeässä,
älä syytä pimeyttä
vaan kutsu valo esiin.

perjantai 6. toukokuuta 2011

Sisäänpäin

Käännä katseesi sisäänpäin, niin löydät
omasta mielestäsi tuhat aluetta, joita kukaan
ei vielä ole löytänyt. Matkaa niiden läpi;
ryhdy oman maailmankaikkeutesi kartoittajaksi.
THOREAU, Elämää metsissä

Julmuri

Ihmisen tiedostamattomuus, se se on.

Egon ansa

Olet ansassa niin kauan kuin jatkat syyttelyä, vastuu omasta sisäisestä tilastasi pitää ottaa nyt. Se on avain lukkoon, jota ei todellisuudessa edes ole. On vain mielikuva oikeutuksesta olla muita parempi ja fiksumpi, ajattelun luoma harha.

Sekä - että

Sen, minkä tekee muille, tekee itselleen.

Kun todella...

etsit minua, löydät minut välittömästi - löydät minut ajan pienimmästäkin majasta. - Kabir-

torstai 5. toukokuuta 2011

Kyllä

Mitä sitten teetkin, pitää Sinun hyväksyä olemassa oleva hetki täydellisesti. Muutoin aiheutat itsellesi ja muille kärsimystä. 
 
Tämä on kaikille meille ihmisille ohjenuoraksi: 
1) Tilanne pitää HYVÄKSYÄ TÄYDELLISESTI. 
2) Jos tilannetta ei voi hyväksyä, se pitää muuttaa sellaiseksi että sen voi HYVÄKSYÄ TÄYDELLISESTI. 
3) Jos tämäkään ei onnistu, niin pitää lähteä tilanteesta pois, jotta tilanteen voi HYVÄKSYÄ TÄYDELLISESTI.
 
Ilman hyväksyntää olet tilassa jossa et ole. Vain tässä hetkessä elämäsi muuttuu olemiseksi, silloin kun sinussa ei ole vastustusta. Ihmisyyteen liittyy silloin tietoisuuden kautta OLEMINEN ja OLEMISEN ILO. 

Sodasta rauhaan

"Rauha valtaa ihmisten sydämet kun he oivaltavat, että ovat yhtä maailmankaikkeuden kanssa." Black Elk

tiistai 3. toukokuuta 2011

Suosikki

Se saapui joskus. Siinä oli idoleita. Suosikki ei enää saavu vaikka se nykyisinkin olisi tilattavissa, tietyssä iässä suosikit vaihtuvat taviksiin. Joskus tulee aika, jolloin suosikki menettää otteensa ja aika ajaa ohi.

Kenen suosikki Sinä olet? Minun *_* ... aina.

maanantai 2. toukokuuta 2011

Paniikkiluento

Luennoitsija saapuu auditorioon. Yleisöä on paljon, osa kiinnostuneita siitä mitä hän aikoo puhua ja osa hakemassa nautintoa omalle mielipiteellensä. Luennoitsijan sydän hakkaa ja kämmenpohjat hikoavat. Hän tuntee punan nousevan poskillensa, tuntuu kuin henki loppuisi. Jalat tärisevät, onneksi on tuoli mille voi istuutua.

Luennoitsija tuntee olevansa arvostelevien katseiden alla, hän määrittelee itseänsä toisten kautta. Ensimmäinen lause on heikko ääneltään, onneksi on mikrofoni. Yht'äkkiä jotain tapahtuu, luentosalin kuulijat ovat vaihtuneet. Ei, vaan hän...tai tarkkailija. Hän alkaakin tarkkailemaan yleisöä, yleisössä onkin lapsia. Kun oikein tarkentaa, on salissa tyttöjä ja poikia. Hänhän on täällä ainut aikuinen, hänellä on näille lapsille paljon kerrottavaa. Lapset ovat ihmisinä aivan yhtä tärkeitä kuin hänkin, mutta hänellä on näille lapsille paljon opetettavaa.

Luennon aihealue on paniikkihäiriö, sen tunnistaminen ja sen voittaminen.

Rahantekijä

Aina kun teet velkaa, syntyy uutta rahaa. Aina kun saat palkan, saat toisen velkaa. 

Kierretään ympyrää ja helinä soi, ja kun soitto loppuu tyhjiä tuoleja on aina muutama liian vähän. Leikistä poistuneet menettävät luottotietonsa, oikeutensa rahan luomiseen.

Ajan henki on tätä ja pajon muuta. Ajan henki on ajatusten luoma todellisuus, kasvun kääntöpuolella on köyhyys joka pukeutuu muotivaatteisiin ja syö uusimmat lisäaineet. Tarpeiden tarpeettomuus hymyilyttää tarkkailijaa, antaa syyn olemiseen.

'Paras'

Tein elämäni parhaan poronkäristyksen ja sitä se varmaan on, sillä en ole tehnyt sitä aiemmin. Eka kerta on 'paras'.

Ainutlaatuinen

Keväiset lehdet ja rungon lämpö

Kuolleet oksat viime vuonna kaatuneesta koivusta eivät viherrä, oksat ovat kuitenkin täynnä ruskeita lehtiä. Lehdet eivät siis ole värittömiä, vaikka niissä ei enää ole lehtivihreää. Runko on pätkitty ja hakattu polttopuiksi, ensi talvena ne pitävät elämää yllä ja laskevat sähkölaskun hintaa. Energiaverotus ei pääse nipistämään tästä, sillä se on verotuksen ulkopuolella - toistaiseksi.

Se miten valtaat maailmassa alaa, miten levität vaikutusvaltaa oksistosi kautta varjostaa alapuolella olevia tietyssä ajassa. Tulee kuitenkin aika, jolloin vaikutusvaltasi ja varjosi laskeutuu alkujuurilleen. Kenties siitä kirjoitetaan lehdessä, kenties pääset historiankirjaan. Se on kuitenkin varma, että varjoasi ei kaipaa pian kukaan, sillä paikallasi on jo uusi varjo.

Kaikki muuttuu, mikään ei muutu kun perspektiivinä on pitkä jatkumo. Ylöspäin kurottaudumme, kunnes antaudumme pakosta tai vapaaehtoisesti sille 'mikä on'. Kaikki loppuu aikanaan, jotta alkaminen saa vuoron. 

Flirtti

Kaksi mustaa aukkoa hymyilee, toinen aukko laskee verhon eteensä ja poistaa sen jälleen. Kutsu on hyväksytty, paluuta ei ole.

Jokaisen silmien takana on uusi maailma, avaruus. Ykseydessä Sinuun, kun katsot Minuun.

Pidä huolta

Toisten huomioiminen niin työssä kuin vapaa-aikana on tärkeää. Ihmisen pitää pyrkiä hyvyyteen, se on hyvä tavoite. Joskus mietin, että hoitaminen on maailman tärkeintä, koska sen voi laajentaa kaikkeen tekemiseen. Ihmisten hoitamisen käsitteen voi laajentaa koskemaan kaikkea, arkea ja pyhää, asioita ja ihmisiä.

Rakkaus ja sen moninaiset asiat kuten kauneus ja hyvyys lähtee sisimmästä ulkoistuen muotojen maailmassa, jossa olemme. Elämä on, ja Sinä olet - kun olet 'minä olen'.

Kaikki tapahtuu tai tapahtui, aina tässä hetkessä - sen pitäisi olla meille merkkinä siitä että se on ainoa keino löytää Elämän tuntu - Elää Nyt.

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Sama hetki

Jokaisella aikavyöhykkeellä on  eri aika, mutta sama ikuinen ja läsnäoleva hetki. *_*

Lääketeollisuuden lonkerot

"Lääketeollisuus on maailman tuottoisinta, eikä se halua ihmisten parantuvan koska siltä katoaisivat markkinat."

Kannattaa katsoa seuraava elokuva, sillä se kyseenalaistaa nykyisen kaltaisen kapea-alaisen syöpähoidon ja käypä-suositusten mielekkyyden. Kun silmät avautuvat, silloin hyväksikäyttö ei ole mahdollista.  Vai onko meillä vaihtoehtoa? Se riippuu Sinusta, ja Minusta.

http://bambuser.com/channel/H2O+Tampere/broadcast/1548437


Lumiukko ja lumiakka

Lumiukko ja lumiakka löysivät luojansa, he olivat samasta lähteestä. Lähteestä, josta pulppusi lumihiutaleita, muodot ja porkkanat. Muuta ei tarvittu, jotta he olivat yhtä. He sulivat pois ja elivät ikuisesti, sillä niin käy kun kesä saapuu. Lumi sulaa vedeksi ja vesi jatkaa kulkuaan, elämä on - aina.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Murhe

Murhe on murha, joka ei ole harkittua vaikka sen perusta onkin ajattelussa. Tuomiona voisi olla tappo, läsnäolevan hetken kuolema. 

Murhe ei koskaan ole tilanteesta johtuvaa, se johtuu ajatuksista. Et ole onneton, koska olet, vaan siksi että sinulla on sellainen olo. Tarkkaile tätä oloa, ilman ajattelua. Ilman tuomitsemista ja arvostelua, mikä tässä tilanteessa on vikana? Onko tässä hetkessä jotain vikaa? Tämä hetki on aina täydellinen.

Näyttelijä estradilla

Mieli luo oletuksia omasta ja toisen identiteetistä. Todellista ihmissuhdetta ei oikeastaan ole, on vain mielikuvien kautta tapahtuvaa vuorovaikutusta.

Mieli muodostaa oletusidentiteetin sen mukaan, kenen kanssa olet tekemisissä. Jos olet ostoksilla, kassa luo itsestään yhteiskuntaroolin mukaisesti kuvan itsestään kaupan kassana ja sinusta asiakkaana. Sinä taas luot kuvan itsestäsi juurikin asiakkaana, ihmisestä kassakoneen toisella puolella kassana. Todellista vuorovaikutusta ei ole, on neljän mielen luoman identiteetin välinen kanssakäyminen. Todellisesti ette kohtaa lainkaan, olette rolienne vankeja. 

Ihminen, joka on samaistunut rooliinsa ei voi nähdä toista. Hän näkee, mutta ei kuitenkaan näe. Lääkäri näkee potilaan ja sairaskertomuksen, mutta ei ihmistä. Tarkkaillen omia roolejaan eri vuorovaikutustilanteissa oivaltaa sellaista, jota ulkoinen ei sinulle pysty tarjoamaan. Ulkoisen roolituksen nähdäkseen pitää ottaa etäisyyttä siitä itsestäsi joka luulet olevasi, jotta kuva tarkentuu.

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Omistamisen harha

Kun kaikilla on omat leikkikalut, ei resurssiriitoja esiinny. Kommunismissa leikkikalut ovat yhteisiä, kapitalismissa omia. Kummassakin systeemissä joku jää kuitenkin ilman, kumpikin systeemi ruokkii omalla tapaa haluamisen harhaa. 

Silloin, kun monesta tulee yksi kaikki on sinun ja harhaa ei ole.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Jäävuoren huippu

Kuka olet? Oletko se, joksi itsesi ajattelet. Oletko se, joka luulet olevasi? Oletko olevinasi vai oletko todellisesti?

Ihmiselle tulee kausia, jolloin elämä ei tyydytä. Hän alkaa etsiä vastauksia, kiinnostuu hegellisyydestä ja vaihtoehdoista. Joskus kiinnostuksen herättäjänä on jokin suuri elämänmuutos, joskus pelkkä tyhjyyden tunne. Jotain puuttuu, jotain joka tekee minusta täydemmän.

Pysähtyminen, kellojen ja ajatusten. Silmien avautuminen sille mitä näkee tässä ja nyt, luokittelusta ja kategorioista luopuminen. Arvostelusta ja tuomitsemisesta irtipäästäminen, tekemiseen sulautuminen. Keinoja uuteen tiedostamisen tasoon, tasoon joka ei vaadi mitään vaan hyväksyy sen 'mikä on'.

Itsesi määritteleminen ajatuksin on minuutesi rajoittamista, koska ajatukset ovat vain jäävuoren huippu. *_*

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Egon risti

Myönteinen minäkuva, se on joillakin. Kääntöpuolella on kuitenkin pelko omasta mitättömyydestä. Kielteinen minäkuva, se on joillakin. Kääntöpuolella toive olla muita parempi tai paras. 

Aina kun tunnet itsesi paremmaksi tai huonommaksi kuin joku toinen, kyseessä on egosi joka et pohjimmiltasi ole.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Mielen rakennemuutos

Menneisyydessä ei ole voimaa, jos pääsee mielen egokiinnitteisestä rakenteesta eroon. Mielen rakennemuutos muuttaa sisällön koska sisältöä ei enää ole, siksi rakenteen pitää muuttua. Mikä sitten antaa menneisyydelle voiman syrjäyttää läsnäolevan nykyhetken? Kauna.  Onko se rakennetta vai sisältöä? Sisältöä. Miten päästä käsiksi rakenteeseen? Anteeksiannolla.

Mitä kauna on? Menneisyyden ajatuksia ja tunteita, joista ei haluta päästää irti. Jeesus sanoo; "anna anteeksi vihamiehillesi". Tässä lauseessa on perustavaa laatua olevaa viisautta, se on askellus pois egokiinnitteisestä mielestä kohti tiedostavaa elämää. Kaiken ydin muutokseen on anteeksiannossa. *_*

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Muutosvaali?

Vaalit on käyty ja poliittinen ilmapiiri muuttuu kertaheitolla. Muutosta halutaan, mutta mihin suuntaan nyt lähdetään? Kun valitaan tietty tie, toinen tie suljetaan. Kaikella on merkitystä, merkitykset avautuvat ajan saatossa. Kaikki on muutoksen tilassa, huolimatta siitä kuka milloinkin on vallankahvassa kiinni. Kenties maksamme tulevaisuudessa euroilla, kenties markoilla. Kuulumme jatkossakin Eurooppaan, vaikka emme Euroopan Unioniin kuuluisikaan. 

Peruuttamalla ei pääse eteenpäin, sanoi Katainen. Peruuttamallakin voi ajaa eteenpäin, jokainen tietää sen. Peruuttaminen vaatii taitoa, ja on hyvä jos osaa käyttää peilejä avuksi. Toivotaan, että matkamme Suomessa jatkuu tämänhetkisyyttä arvostaen ja emme kurota liiaksi tulevaisuuteen tai menneeseen. Läsnäoloa, sitä tarvitaan hyvemminvointivaltiossa.